torstai 8. kesäkuuta 2017

Iris Murdoch: Meri, meri


Jo ennen kuin olin lukenut yhtäkään kirjaa Iris Murdochilta, olin lumoutunut tästä kirjasta – tai tarkemmin sanottuna sen nimestä. Meri, meri. The Sea, the Sea. Kuin huuto tai loitsu tai pala runoa. Mitä noin kiehtovan niminen kirja voisi pitää sisällään?

"Merta kattoivat kirkas harmaa valo ja paksu sadeverho. Sade näyttäytyi tässä valossa kuin se olisi valaistu säleikkö, ja sadepisarat näkyivät erikseen kuin helmet helmiverhossani. Siinä se riippui, heikosti väräjävänä kirkkaassa harmaassa ilmassa, samalla kun taloni hurisi kuin kone tasaisesti rapisten. Nousin vuoteesta ja laahustin ympäri keittiötä, keitin teetä pää painuksissa kuin jöröttävä villipeto polttavien pakottavien mietteiden ahdistamana."

Meri, meri on kirjana vähintään yhtä kiehtova kuin nimensä. Sen juoni on sinänsä hyvin yksinkertainen, mutta yksinkertaisen kehyksen sisällä risteilee pökerryttävän moninainen ja monitulkintainen aiheiden, henkilöhahmojen ja tunnelmien verkko. Murdochille tuttuun tyyliin kaikessa on jotain hiukan kummallista, hiukan mystistä, vaikka tapahtumat ovat periaatteessa hyvinkin arkisia.

Murdoch on mestari rakentamaann tunnelmaa, ja hänen kirjoissaan on jotakin viehättävän vanhanaikaista. Mutta ei sillä tavalla, että Murdoch jäljittelisi tai kopiosi menneiden aikojen tyyliä, vaan hänen omassa tyylissään on jotakin, mikä tuo mieleen varhaisemmat kirjailijat. Näin Brontën sisarukset olisivat ehkä kirjoittaneet jos he olisivat eläneet 1900-luvulla.

Charles Arrowby on vetäytynyt Lontoon teatterimaailmasta syrjäiseen maalaiskylään, rapistuneeseen huvilaan meren rannalla. Hän viettää päivänsä meressä uiden, syöden yksinkertaisia aterioita ja kirjoittaen jonkinlaista päiväkirjaa tai muistelmia. Samalla kun Charles muistelee elämänsä merkityksellisiä ihmisiä (erityisesti naisia), samat ihmiset alkavat varoittamatta vierailla huvilalla. Entiset kollegat, rakastajattaret ja vihamiehet, ja kaikkein kohtalokkaimpana kohtaamisena nuoruudenrakastettu Hartley. Alkaa pakkomielteinen jahti, jossa Charles yrittää voittaa Hartleyn takaisin itselleen.

Charles on henkilöhahmona mielenkiintoinen eikä välttämättä kovin miellyttävä. Heti ensi sivuilta sain vaikutelman melkoisen pöyhkeästä miehestä, joka pitää itseään muita ihmisiä parempana. Toisaalta Charlesista huokuu epävarmuutta ja pelkoa. Päiväkirjaansa hän kirjaa tunnollisen tarkasti päivän tapahtumat, menneisyyden ihmissuhdekiemurat ja keskustelut vieraidensa kanssa, mutta silti lukijasta tuntuu vahvasti siltä että Charlesin sanat peittävät yhtä paljon kuin paljastavat. Charles on epäluotettava kertoja – ei siksi että hän yrittäisi hämätä lukijaa vaan koska hän huijaa itseään.

Meri, meri tuntuu tarjoavan loputtomasti mahdollisuuksia tulkinnoille. Mistä tässä kaikessa on kysymys? Mistä kaikesta tässä on kysymys? Rakkaus monissa eri muodoissaan; henkinen matka; pakkomielteet; todellisuuden ja taiteen välinen suhde. Charlesin maailmassa todellisuus ja kuvitelmat tuntuvat sekoittuvan jatkuvasti: on painajaismaisia näkyjä merihirviöistä, tunteita jotka nousevat halusta tuntea, halu saada ihmiset esittämään tiettyjä rooleja Charlesin ohjaamassa elämässä.

Murdochin kirjoissa on välillä melkein epämiellyttäviä vivahteita, mutta niissä on myös kummallista kauneutta ja kirkkautta. Meri, meressä on paikoitellen niin painostava tunnelma, että lukeminen tuntuu raskaalta ja tahmaiselta, mutta toisaalta teksti virtaa vapaasti, mielikuvitusta ruokkien ja kauniita kuvia maalaten. Meren ja kalliorantojen kuvaukset ovat pakahduttavan hienoja, henkilöhahmoissa ja heidän välisissä suhteissaan on paljon huumoria. Meri, meri pitää sisällään valtavan paljon, ja sen omalaatuista lumovoimaa on mahdoton selittää. Se täytyy kokea.

Myös Elina ja Sari ovat kirjoittaneet Meri, merestä.

Iris Murdoch: Meri, meri (The Sea, the Sea, 1978)
Suom. Paavo Lehtonen
Kansi: Markus Heikkerö
Weilin+Göös, 1981

9 kommenttia:

  1. Kirjoitat Murdochin lumovoimasta hienosti. Muistan tämän olleen paikoin työläs luettava, mutta tunnelma oli vahva. Jotain maagista oli ilmassa koko ajan, vaikka tapahtumat olivat raadollisia ja hölmöjäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ei tämä tosiaan kevyintä luettavaa ollut, mutta jotenkin nautin siitä raskaudestakin. Tapahtumissa oli kaikenlaista kiusallista ja rumaa, mutta tunnelmassa oli siitä huolimatta jotakin kummallisen kiehtovaa, jopa kaunista.

      Poista
  2. Olen tutustunut Murdochiin vasta viime aikoina. Hänen kirjojensa tunnelma on todella se, mikä niissä vetoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, tunnelma on Murdochilla omaa luokkaansa. Vaikeasti määriteltävää, mutta jotenkin koukuttavaa.

      Poista
  3. Tämä kuulostaa hyvältä, vaikkakin rankalta kirjalta, ehkä luen joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Clover, Meri, meri on paikoitellen rankka, mutta tässä on paljon muunlaisiakin tunnelmia. Hieno ja omalaatuinen kirja!

      Poista
  4. Kirjoitat tästä houkuttelevasti. Murdoch on kirjailijoita, joiden tuotannosta uskon pitäväni - itse asiassa niin vahvasti, että hyllyssäni odottaa jo muutama hänen romaaninsa. Niistä Hiekkalinnan voisin lueka tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Murdochia kannttaa ehdottomasti lukea! Ihan omanlaisensa kirjailija. Lukemistani kolmesta kirjasta olen pitänyt eniten Kellosta, mutta kaikki ovat olleet hyviä ja tavattoman mielenkiintoisia.

      Poista
  5. Tämä on pyörinyt lukulistalla jo pidemmän aikaa, mutta nyt kun avasit sisältö enemmän, niin taitaa kirjastoreissu minua odottaa:)

    VastaaPoista