tiistai 7. kesäkuuta 2016

Patti Smith: M Train - Elämäni tiekartta


"Marraskuun loppu. Pienessä kahvilassa on kylmä. Miksihän tuulettimet pyörivät? Jos tuijotan niitä riittävän pitkään, ehkä myös mieleni pyörähtää käyntiin.
Ei ole helppoa kirjoittaa ei-mistään." 

Ei-mistään ei ehkä ole helppoa kirjoittaa, mutta Patti Smith tekee sen hyvin. Siinä missä Smithin Ihan kakaroita oli kaikessa kauneudessaankin selkeälinjainen ja melko perinteinen nuoruusmuistelu, M Train on runollisen päämäärätöntä vaeltelua pitkin kaupungin katuja ja merenrantoja, pitkin ajatuksia.

M Trainissa Patti isuu kahviloissa kirjoittamassa ja juomassa yhä uusia kahvikupillisia, niin kauan että aika menettää merkityksensä. Hän näkee unia ja valvoo unettomana, katsoo rikossarjoja ja ruokkii kissojaan. Ja samalla ajatukset kantavat mieleen muistojen palasia: matkoista, kuolleesta aviomiehestä, homeen runtelemasta talosta meren rannalla. Muistoja luetuista kirjoista, kohdatuista ihmisistä, haudoista joilla Smith on vieraillut.

Viehätyin M Trainin tunnelmasta, ajalehtivasta unenomaisuudesta, jossa on kuitenkin jotakin arkisen tuttua. Smithin muistot tuntuvat sekoittuvan omiin muistoihini. Olen lukenut samoja kirjoja, katsonut samoja televisiosarjoja, ajatellut samoja ajatuksia. Elettyjen elämien tiekartat risteytyvät hetkeksi.

M Trainin ovat lukeneet myös Ulla, Omppu, Maisku, Taina ja Kirsi

Patti Smith: M Train. Elämäni tiekartta. (M Train, 2015)
Suom. Antti Nylén
Siltala, 2015

6 kommenttia:

  1. Tämä kirja on killunut lukulistalla vuoden, enkä vain saa aikaiseksi tarttua... kiitos hienosta, hienosta muistutuksesta!

    Minulla on sinulle pieni haaste blogissani: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tuollaista se joskus on lukulistojen kanssa. :) Varmasti M Traininkin aika tulee.

      Kiitos haasteesta, käyn kurkkaamassa. :)

      Poista
  2. M Train oli minusta tosi vaikuttava. Sitten kun yrittää kuvailla, että mikä siinä on hienoa, niin se onkin sitten vaikeampaa. Jokin siinä tunnelmassa vain lumosi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, M Trainin ja sen tekemän vaikutuksen kuvaileminen ei totisesti ole helppoa. Tietää, miten hienon hieno tunnelma kirjassa on, mutta sitä ei vain tavoita omilla sanoillaan. Ehkä se pitää vain kokea.

      Poista
  3. M Train on kirja, jota ei unohda. Join sentään sen verran monta kupillista kahvia ja järsin tummaa paahtoleipää Patti seuranani. Ostin äskettäin Dream of lifen, se on yhtä vakuuttava. Upea kirja Siltalalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, minua hiukan harmitti kirjaa lukiessa etten juo kahvia. :) Kahvi olisi ehdottomasti ollut oikea juoma M Trainia lukiessa.

      Poista