sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sarah Waters: Parempaa väkeä


26-vuotias Frances Wray tuntuu alistuneen vanhanpiian rooliinsa. Nuorena Frances on ollut kapinallinen – suffragetti ja pasifisti. Ensimmäinen maailmansota on kuitenkin muuttanut niin Francesin kuin koko Englannin tilanteen, ja perheen miesten kuoltua Frances on jäänyt kotiin hoitamaan äitiään ja yhä rapistuneemmaksi käyvää taloa. Taloudellisen tilanteen jatkuva heikkeneminen pakottaa Wrayn naiset lopulta ottamaan kotiinsa "maksavia vieraita". Vuokralaiset, nuori aviopari Leonard ja Lilian Barber, tulevat alemmasta yhteiskuntaluokasta, mutta heillä on jotakin mitä Francesilta ja tämän äidiltä puuttuu – rahaa.

Barberit ja Wrayt pysyttelevät aluksi hiukan kiusaantuneina etäällä toisistaan, mutta vähitellen Francesin ja Lilianin välille kehityy ystävyyssuhde. Ystävyys saa pikku hiljaa yhä intiimimmän sävyn ja kasvaa salaiseksi rakkaussuhteeksi. Sitten tapahtuu jotakin, mikä antaa suhteelle aivan uuden, vaarallisen luonteen. Rakkaustarina muuttuu murhenäytelmäksi.

"Hän tunsi itsensä yhtäkkiä yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen. Hän hiipi huoneeseensa ja riisuutui sytyttämättä kynttilää, käpertyi epätoivon kourissa sänkyyn. Mitä virkaa hänen elämällään oli? Hänen sydämensä oli kuivunut; kuiva luumu, fossiili, kuonakappale. Hänen suunsa olisi voinut olla täynnä tuhkaa. Kaikki oli täysin toivotonta ja turhaa..."

Waters rakentaa kirjan alussa Francesin ja Lilianin välistä jännitettä kutkuttavasti. Kirjan ensimmäinen kolmannes olikin varsin herkullista luettavaa, kuvailun ja tunnelman luomisen juhlaa. Kun ihmissuhdetarina sitten alkaa kääntyä rikosjännärin suuntaan, tarinan jännitteelle tapahtuu jotakin kummallista. Se ei katoa, mutta ei myöskään kasva vaan jää oudosti junnaamaan paikalleen.

Paremmassa väessä tuntuu olevan aineksia ja lupausta vaikka mihin, mutta Waters ei täysin onnistu lunastamaan lupauksiaan. Tuntuu, että moni aihio ja teema jää ikään kuin puolitiehen, eikä esimerkiksi syyllisyyden, moraalisten valintojen tai pelon teemoihin mennä niin syvälle kuin voisi toivoa.

Olen aina nauttinut Watersin hitaasti etenevästä yksityiskohtaisuudesta, mutta Paremman väen kohdalla verkkaisuus tuntui välillä vain turhalta tarinan pitkittämiseltä. Ehkä se johtuu juuri siitä, ettei kerronnan jännite kasva tarpeeksi suureksi, jolloin pikkutarkasta kuvailusta ei synny piinaavaa jännitystä, vaan se pikemminkin rikkoo jännityksen. 

Perusteellisesta pikkutarkkuudestaan huolimatta Watersille on tyyppillistä myös se, että hän jättää paljon asioita kertomatta ja antaa lukijan päätellä sen, mitä ei kerrota. Tässä kirjassa Waters toteuttaa tuota arvoituksellisuutta esimerkiksi Francesin ja Lilianin suhteen kuvauksessa. Lukija ei voi olla aivan varma, mistä suhteessa on kyse, tai mitkä Francesin ja Lilianin tunteet ovat. Lisäksi asiat nähdään koko ajan Francesin näkökulmasta, jolloin Lilianin ajatukset ja tunteet jäävät jossain määrin salaisuuksiksi niin lukijalle kuin Francesillekin. Ihmissuhteiden kiemurat ja niiden julmatkin puolet ovat jälleen kerran Watersilla hyvin hallussa.

Kaikesta kritiikistäni huolimatta pidin kyllä Paremmasta väestä. Watersin kirjoitustyyli, tarinat ja kyky herättää lähihistoria henkiin vetoavat minuun. Silti Parempaa väkeä jää omalla Waters-asteikollani selvästi aikaisempia vaisummaksi lukukokemukseksi. Kirja oli – suurimmaksi osaksi – miellyttävää luettavaa ja erinomainen kesätiiliskivi, mutta se ei säväyttänyt samalla tavalla kuin kolme aikaisemmin suomennettua Watersin kirjaa ovat tehneet.

Watersin uutuutta on luettu paljon kirjablogeissa. Kirjasta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Katri, Katja, Erja, Omppu ja Kaisa Reetta.

Sarah Waters: Parempaa väkeä (The Paying Guests, 2014)
Suom. Helene Bützow
Kansi: Tuija Kuusela
Tammi, 2015 

12 kommenttia:

  1. Kirjoitit tästä(kin, kuten aina <3 ) hyvin. Minullekaan tämä ei lopulta noussut Watersin parhaimmistoon. Nyt kun lukemisesta on aikaa pari kuukautta, muistelen eniten kirjan alkupuoliskoa, jonka hitaus ihastutti minuakin. Onneksi Waters kirjoittaa kauttaaltaan hyvin.

    Mikä muuten on sinun Waters-suosikkisi? Omani on ehdottomasti Yövartio. Siinä on kaikki kohdellaan. Myös Vieras kartanossa viehätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. <3 Kirjan alkupuoli oli hyvä, ihan taattua Watersia. Eikä se loppukaan huono ollut, missään nimessä. Kokonaisuutena kirja vain ei ollut ihan niin hyvä kuin Waters parhaimmillaan on.

      Meillä on samat Waters-suosikit. :) Yövartio on minunkin ylivoimainen suosikkini, minulle se kirja oli ihan napakymppi. Vieras kartanossa taas oli kutkuttava ja taidokas. Silmänkääntäjä ei kirjana yllä minusta noiden kahden tasolle, vaikka se oli todella koukuttava ja viihdyttävä.

      Poista
    2. Sanon tähän eriävän mielipiteeni, koska luin Parempaa väkeä ja Yövartion melkein peräkkäin. Siis pidin Paremmasta väestä huomattavasti enemmän. Yövartio oli minulle taas pettymys, kun olin kuullut sitä kehuttavan niin paljon. Se ei minua säväyttänyt ja takautuva kerronta noh, olihan se ihan kiinnostava kerrontatapa, mutta jokin niissä henkilöhahmoissa ärsytti enkä saanut heihin mitään otetta. Kaikista mieliinpainuvin minulle on ollut Silmänkääntäjä, koska se oli ensimmäinen Watersini. Toivoisin että hänen esikoiskirjansa Tipping the Velveta sekä Affinity joskus käännettäisiin suomeksi.

      Poista
    3. Sara, tämä onkin juuri hauskaa, että kaikilla tuntuu olevan niin eri suosikit Watersin tuotannossa. On meitä "Yövartiolaisia", teitä Silmänkääntäjän ystäviä ja kaikilla muillakin kirjoilla on omat kannattajansa.

      Minäkin toivon, että Tipping the Velvet käännettäisiin.

      Poista
  2. Olen haalinut Watersin kirjoja jo hyllyyn, mutta vielä en ole aloittanut. Kovasti tämäkin kirja kiinnostaa, ja luulen, että tavallista parempaa on luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Watersiin kannattaa kyllä tutustua! Hän on myös siitä hauska kirjailija, että jokaisella tuntuu olevan selvästi oma suosikkinsa hänen tuotannossaan. Minulle se on Yövartio, kuten yllä Katjallekin totesin, kun taas toiset pitävät enemmän vaikkapa juonivetoisemmasta Silmänkääntäjästä.

      Poista
  3. Kyllä tämäkin oli koukuttava watersilaiseen tapaan, mutta kuten kirjoitit, loppuosa meni vähän pettymyksen puolelle. Oikeastaan kävi niin, että tämän jälkeen en ole halunnut lukea lisää Watersia. Affinity olisi vielä lukematta. Aloitinkin sitä jo kerran, mutta lopetin muutaman sivun jälkeen. Yövartio on minustakin hieno ja sitten Tipping the Velvet on myös suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, joskus käy tosiaan noin, että kirjapettymys vie ainakin joksikin aikaa halut lukea kyseistä kirjailijaa. Ja jos pettymyksiä tulee useampia, lukuhalut voivat mennä lopullisesti.

      Tipping the Velvet houkuttelisi minua kovasti - sitä ovat monet kehuneet. Olen itse lukenut vain suomennetut Watersit.

      Poista
  4. Minulle tämä oli pettymys ja juuri tuo keskikohdan taite häiritsi. Kirjan jännitys tuntui melkein romahtavan, ei kasvavan. Argh.

    Täytynee ehkä lukea Yövartio seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, juu tuo oli kummallista, koska näistä aineksista olisi kuvitellut syntyvän vaikka kuinka jännittävän tarinan.

      Yövartio oli minusta melkeinpä nerokas, joten suosittelen sitä tietysti lämpimästi. :)

      Poista
  5. Samoja ajatuksia myös minulla tästä kirjasta. Minullekin se heikoin Waters tähän mennessä suomennetuista. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, toivotaan että seuraavaksi tulee taas jotakin parempaa! :)

      Poista