torstai 31. lokakuuta 2013

Anne Michaels: Routaholvi


"Kaiken mitä me olemme voi sisällyttää ääneen, joka vaipuu ikiajoiksi hiljaisuuteen. Ja jos kukaan ei ole sitä kuulemassa, ne osat meistä jotka syntyvät vain kuulemisen kautta eivät koskaan pääse tähän maailmaan, eivät edes unissa. Kuunvalon valkea hengitys Niilillä. Ulkona lumisade jatkui."

Anne Michaelsin Routaholvi on suunnattoman kaunis kirja. Kieleltään se on usein kuin runoa: teksti virtaa eteenpäin täynnä rytmiä ja sanojen helinää. Viipyilevän ja verkkaisen tunnelman äärelle voi pysähtyä ihailemaan kuvia ja ajatuksia, joita Michaels rakentaa.

Routaholvi on myös hyvin vakava kirja. Jopa niin vakava, että sen ryppyotsaisuus alkoi välillä suorastaan naurattaa minua. Kirjan henkilöt sen sijaan eivät juurikaan naureskele, ja silloinkin, kun rypyt heidän otsallaan hetkeksi siliävät ja suu kääntyy hymyyn, heidän huumorinsa kumpuaa kovin vakavista asioista tai käsitteistä.

Maailmaa rakennetaan kirjassa puheen ja tarinoiden kautta. Kirjan nainen ja kaksi miestä kertovat toisilleen tarinoita lapsuudesta, kirjoista, kasveista, rakennuksista, sodasta ja menetyksistä. He puhuvat toisilleen, mutta samalla toistensa ohi – yrittävät tavoittaa jotakin yhteistä yksityisten kertomustensa kautta. Tarinoiden kautta pohditaan paljon esimerkiksi paikkojen ominaisluonnetta: onko rakennuksilla ja kaupungeilla oma henkensä ja voiko sen tuhota tai rikkoa sodassa tai jälleenrakentamisessa. Tärkeä teema on myös suru ja siitä toipuminen: kaikki kolme päähenkilöä ovat jollakin tavoin rikki ja eksyksissä.

Routaholvi oli jotenkin kummallisen kiehtova kirja, vaikka kaikessa runollisuudessan ja abstraktisuudessaan se jäi minulle hiukan kylmäksi ja etäiseksi. En saanut otetta henkilöistä tai heidän kokemuksistaan, mutta sanat ja tunnelma – ne toimivat ja kantoivat kirjan loppun asti.

Minna kirjoitti rakkaudentunnustuksen kirjalle, Erjan mielestä kirjan tunnelma on äärettömän surumieleinen mutta ei masentava, Sanna mietti onko koskaan lukenut kielellisesti yhtä kaunista romaania.

Anne Michaels: Routaholvi (The Winter Vault, 2009)
Suom. Kaijamari Sivill
Kansi: Marjaana Virta
WSOY, 2010

maanantai 28. lokakuuta 2013

Messumuisteloa


Kirjamessut ovat tältä vuodelta ohi, ja olo on samanaikaisesti täysi ja tyhjä. Messuihin mahtui paljon kaikenlaista. Kirjoja tietysti. Muutaman ohjelmanumeronkin ehdin seuraamaan. Lukupiiristä jo kirjoitinkin. Ja sitten oli paljon ihania ihmisiä, kirjaystäviä, joiden kanssa puhuttiin lukemisesta, huokailusta, pakkopullasta, tyttökirjoista, kirjailijoista, messukokemuksista ja vähän kaikesta.

Minulla oli messujen suhteen kaksi tavoitetta: päästä kuulemaan Märta Tikkasta ja juoda ainakin yksi lasi skumppaa hyvässä seurassa. Molemmat tavoitteet toteutuivat.


Voisin luultavasti kuunnella Märta Tikkasta puhumassa vaikka aidanseipäästä – niin valovoimainen, karismaattinen ja viisas hän on. Messuilla ei puhuttu aidanseipäistä vaan pääasiassa Kansallisteatterin Vuosisadan rakkaustarinat -näytelmästä. Puolituntinen kului kuin siivillä, ja olen iloinen että minulla on jo lippu ostettuna Vuosisadan rakkaustarinoihin.


Otin messuilla kaksi valokuvaa. Toisessa oli Märta ja toisessa vanhoja dekkarikansia antikavariaattiosastolta. Divariosastolla kiertelin ihailemassa vanhaa kirjataidetta ja etsimässä täytettä kirjahyllyn aukkokohtiin. Kaksi kirjaa löysinkin.


En tänäkään vuonna ehtinyt ostamaan kalakukkoa tai englantilaista toffeeta ruokamessuilta, koska kirjapuolella oli niin kivaa. En ehtinyt seuraamaan kuin paria ohjelmanumeroa, mutta tapasin ihmisiä, joiden kanssa sai puhua ja nauraa. Tulin kotiin viisi kirjaa ja monta kokemusta rikkaampana.


Ensi vuonna taas.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirjamessujen lukupiiri: Katherine Pancol ja Central parkin oravat


Helsingin kirjamessuilla järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa lukupiirejä, joissa lukijat ja kirjailijat pääsivät kohtaamaan toisensa kirjallisen keskustelun merkeissä. Jokaisena messupäivänä järjestettiin kaksi lukupiiriä, joissa kussakin käsiteltiin yhtä tämän vuoden uutuuskirjaa. Kirjailijan lisäksi lukupiireissä oli mukana jonkun oikean lukupiirin jäseniä, jotka toimivat keskustelun johtajina, sekä kirjabloggaaja joka raportoi tapahtumasta blogiinsa.

Minä pääsin osallistumaan lauantaiaamun lukupiiriin, jossa käsittelyssä oli Katherine Pancolin romaani Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. Pancol oli valitettavasti joutunut peruuttamaan osallistumisensa Helsingin messuille, joten tämä lukupiiri järjestettiin ilman kirjailijaa. Lukupiiri oli erittäin antoisa kokemus näinkin, vaikka mietityttämään jäi, olisiko keskustelu muodostunut kovinkin erilaiseksi, jos kirjailija itse olisi ollut paikalla.  

Pancolin suomalaista kustantajaa lukupiirissä edusti Bazarin viestintäpäällikkö Vilja Perttola, ja lukupiirikeskustelua veti Kirsin Book Clubin Kirsi Ranin – Book Clubista oli mukana myös kolme muuta lukupiiriläistä. Paikalle oli saapunut viitisentoista messuvierasta: en tiedä, oliko Pancolin peruutus verottanut lukupiirin osallistujamäärää, mutta hyvä keskustelu saatiin aikaan tälläkin ihmismäärällä. Pienemmällä osallistujamäärällä lukupiirin tunnelmasta muodostuikin itse asiassa varsin intiimi ja lämminhenkinen. Kaikki pääsivät osallistumaan mielipiteiden vaihtoon, kirjan teemat herättivät vakavaakin pohdiskelua kirjallisuudesta ja elämästä, mutta puoleentoista tuntiin mahtui myös kevyempää jutustelua ja paljon naurua.

Punaisen langan etsintää

Central Parkin oravat on melkoinen järkäle kirjaksi. Reilut 900 sivua, yli 60 henkilöhahmoa, ristiin kulkevia  elämäntarinoita, mahdottoman paljon yksityiskohtia. Kirsi Ranin pohdiskelikin keskustelua alustaessaan, löytyykö kirjasta kaiken runsauden keskeltä punaista lankaa. Pystyykö kehenkään henkilöhahmoon kiintymään, kun näkökulmat ja tarinat vaihtuvat koko ajan? Ja mitä kirjailija oikeastaan kirjallaan halusi sanoa?

Useimmat keskustelijat taisivat olla sitä mieltä, että kirja oli tosiaan liiankin rönsyilevä. Sekä teemojen että tyylilajien moninaisuus hämmensi: kirjoittaako Pancol viihdettä vai löytyykä kirjasta syvällisempääkin sanomaa? Eräs keskustelija kuvasi kirjaa viihderomaaniksi, josta on mahdollista löytää helmiä – pinnan alla piili hienoja kohtia ja koskettavia ajatuksia. Toinen keskustelija puolusti kirjaa toteamalla, että runsaudessaan kirja on kuin kappale elämää, eikä oikeassa elämässäkään kaikilla asioilla ole merkitystä tai sanomaa.

Joitakin keskeisiä teemoja kirjasta kuitenkin löydettiin. Jotkut pitivät kirjaa kuvauksena aikamme pinnallisuudesta ja oman edun tavoittelusta. Kirjassa kun liikutaan seurapiireissä ja muotimaailmassa, haetaan menestystä ja etsitään kostoa, ja monet henkilöhahmot ovat valmiita valehtelemaan ja huijaamaan omaa onneaan etsiessään. Toisaalta itse löysin kirjasta myös positiivisemman viestin siitä, että elämää on uskallettava elää ja onneen on uskallettava tarttua. Eräs nainen mietiskeli, että ainakaan tällaisten kirjojen kautta hän ei halua elämäänsä elää, mutta kirja oli kuitenkin herättänyt ajatuksia siitä, millainen oma elämänpolku sitten olisi ja miten haluaa olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.

Jakautuneita mielipiteitä

Osalle lukupiiriläisistä Central Parkin oravat oli ensimmäinen kosketus Pancoliin, mutta moni oli lukenut myös kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa. Yleisesti tunnuttiin olevan sitä mieltä, että sarjan ensimmäinen osa oli paras ja koskettavin, ja jotkut toivoivat ettei sarja saisi enää jatkoa. (Perttola kuitenkin tiesi kertoa, että Pancol olisi jo kirjoittamassa neljättä osaa.) Kuitenkin Pancol sai myös kiitosta koukuttavuudesta: todettiin että vaikka kirjat eivät kaikkein koskettavimpia tai mieleenpainuvimpia olisi olleetkaan, joku koukku sai palaamaan Pancolin pariin. Haluttiin tietää, mitä henkilöhahmoille tapahtuu ja mitä mielikuvituksellista Pancol seuraavaksi keksiikään.

Keskustelijat olivat pitäneet kirjassa esimerkiksi raikkaudesta ja huumorista. Yksi keskustelija kiitti naisten välisen ystävyyden kuvausta – toinen oli löytänyt kirjasta lukuromaanimaisen nautinnon. Kolmas kommentoija totesi, että oman elämänsä vastapainoksi hän haluaa lukea nimenomaan tällaista absursin hauskaa ja kepeää kirjallisuutta – hyvää muttei haudanvakavaa.

Kritiikkiäkin annettiin kuitenkin runsaasti. "Liian pitkä", "pinnallinen", "liian helppoja ratkaisuja", kommentoivat keskustelijat. Mutta vaikka kirjaa ei lukupiirissä yksimielisesti kehuttu, parikin paikalle tullutta ihmistä kommentoi, etteivät ole Pancolia aikaisemmin lukeneet mutta haluavat nyt keskustelun innoittamina kokeilla, mitä mieltä itse olisivat. Ja tässäpä juuri on kirjallisen keskustelun voima: olleellisinta ei ole se, saako kirja kehuja vai haukkuja, sillä kirjallinen keskustelu itsessään on vaikuttavaa ja tärkeää.

Kaikkinensa lukupiiri oli mainio kokemus. Ihastelimme vielä keskustelun jälkeen Kirsin lukupiiriläisten kanssa sitä, kuinka lukupiirikeskustelu tuntuu aina rikastuttavan lukukokemusta. Kirjasta tuntee aina saavansa enemmän irti, kun pääsee vaihtamaan ajatuksia muiden lukijoiden kanssa, ja omakin mielipide kirjasta todennäköisesti syventyy. Tämä ilmiö havaittiin todeksi myös Kirjamessujen lukupiirissä.

Tänään sunnuntaina on vielä yksi lukupiiri: klo 16.00-17.30 keskustellaan Panu Rajalan kirjasta Lavatähti ja kirjamies. Ja toivottavasti jatkoa seuraa ensi vuoden messuille!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Vinkkejä Helsingin Kirjamessuille

Kolme yötä kirjamessuihin on...mutta mitä kaikkea messuilla voisikaan tehdä?

Messuille voi tietysti mennä haistelemaan ilmapiiriä, selailemaan kirjoja, ostamaan kirjoja ja nauttimaan virvokkaita. Minusta on mukavaa myös seurata jonkun verran messuohjelmaa, ja siksi selailenkin aina messuohjelman tarkkaan läpi ennen messuja. Haahuilemallakin voi toki törmätä sattumalta mielenkiintoiseen haastatteluun, mutta varmempaa on katsella vähän etukäteen, mitkä ohjelmanumerot osuisivat omien aikataulujen kanssa hyvin yksiin. Kirjailijahaastatteluita enemmän minua usein kiinnostavat keskustelut, joissa pohditaan jotakin laajempaa kirjallista aihetta.

Ajattelin kerätä tähän joitakin omasta mielestäni houkuttelevan kuuloisia palasia messuohjelmasta. En itse pääse seuraamaan läheskään kaikkia kiinnostavia keskusteluita (hyvä jos paria), mutta haluaisin ehtiä vähän kaikkialle. Ensin kuitenkin nostan hiukan omaa häntääni eli kerron pienestä panoksestani messuohjelmassa. Kirjabloggaajia voi tänä vuonna tulla tapaamaan Bloggers' Loungeen Messukeskuksen eteläisen sisäänkäynnin Sports Bariin. Minä olen paikalla lauantaina 26.10. klo 12-13. Tervetuloa vaihtamaan ajatuksia kirjoista ja bloggaamisesta minun tai jonkun muun bloggaajan kanssa!


Bloggers' Loungeen osallistuvat bloggaajat ovat mukana myös lukupiireissä. Minunkin piti osallistua lauantaina Katherine Pancolin kirjan lukupiiriin, mutta Pancol on peruuttanut osallistumisensa messuille, ja myös lukupiiri on siis peruttu. Useimpiin muihin lukupiireihin oli ainakin viikko sitten kuulemma paikkoja jäljellä, mutta Kjell Westön lukupiiri on täynnä. Mutta muihin lukupiireihin olisi siis näillä näkymin mahdollista osallistua myös ilman ennakkoilmoittautumista.

Muokkaus! Lukupiiri Pancolin kirjasta järjestetään sittenkin, vaikkei kirjailja paikalla olekaan. Bloggaajana tärkein tehtävänin lukupiirissä on raportoida lukupiiristä blogiini, eli luvassa on siis sittenkin juttua siitä kuinka  Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.

***

Ja nyt niihin lupaamiini messuvinkkeihin. Olen poiminut jokaiselta päivältä pari omasta mielestäni kiinnostavan kuuloista ohjelmanumeroa, mutta messuilta löytyy toki suunnattoman paljon enemmän haastatteluita ja ohjelmanumeroita.

Torstai 24.10. 

Eino Leino -lava, klo 13.00
Tuula Karjalainen kertoo uudesta Tove Jansson -elämäkerrasta.

Kullervo-lava, klo 13.30
Eroaako klassikoiden ja best sellereiden kääntäminen? Kääntäjät Kristiina Rikman, Jaana Kapari-Jatta, Ville Kaynäs ja Jyrki Lappi-Setälä keskustelevat.

Mika Waltari -lava, klo 15.00
Cinefilia – filmihulluuden syvempi olemus. Baba Lybeck haastattelee Peter von Baghia.

Perjantai 25.10.

Katri Vala -lava, klo 13.00
Jane Austen -keskustelu. Leena Parkkinen, Laura Kolbe ja muut keskustelevat.

Mika Waltari -lava, klo 16.00
Vuosisadan rakkaustarinat. Märta Tikkanen ja häntä Kansallisteatterin näytelmässä esittävä Cécile Orblin valottavat dialogiaan. Mukana myös ohjaaja Kaisa Korhonen.
(Toivottavasti pääsen livahtamaan töistä tarpeeksi ajoissa, että ehtisin tänne!)

Takauma-lava, klo 17.00
Mikä tekee tietokirjasta hyvän? Professorikaarti pohtii.

Lauantai 26.10.

Aino-lava, klo 10.30
Liian vaikeaa, kiitos. Hitaasta taiteesta ja journalismista puhumassa mm. Tommi Melender ja Anu Silfverberg.
(Tämä kiinnostaa!)

Takauma-lava, klo 15.30
Näistä kirjoista en luovu. Joel Haahtela keskustelee Martti Anhavan kanssa lempikirjoistaan.
(Haahtela-faneille!)

Sunnuntai 27.10.

Mika Waltari -lava, klo 15.30
Elegia Virginia Woolfille. Naiskirjapaneelissa Jaana Airaksinen, Laura Gustafsson ja Riikka Pelo.

Aleksis Kivi -lava, klo 16.30
10 vuotta Stalinin lehmistä, 10 vuotta kirjailijana. Sofi Oksasen kanssa keskustelee professori Ebba Witt-Brattström. Englanniksi. 

lauantai 19. lokakuuta 2013

Melissa Bank: Täydellinen juttu




"New Yorkissa tunsin, että mahdollisuudet olivat avoinna edessäni toisin kuin esikaupungissa asuessani, esimerkiksi kun istuin autossa äidin kanssa käytyämme ostoksilla Lord & Taylor -tavaratalossa. Kun näin ihmisiä toisissa autoissa, tiesin että hekin olivat matkalla kotiin, jossa heillä oli samat mahdollisuudet kuin minulla: he voisivat  katsella televisiota tai lukea. Sinä kesänä New Yorkissa, erityisesti hämärän laskeutuessa, Greenwich Villagessa tai keskikaupungilla tai Upper West Sidella, kun kävelin väkijoukossa tai katselin toimistojen ja asuinrakennusten valaistuja ikkunoita, tunsin että oli tuhansia suuntia, joihin elämäni voisi kääntyä."

Ihastuin viime vuonna Melissa Bankin esikoiskirjaan Nyt nappaa!, ja oli selvää että tulisin lukemaan myös Bankin toisen teoksen eli Täydellisen jutun. Näiden kahden kirjan lisäksi Bank ei olekaan tainnut julkaista kuin yksittäisiä novelleja, mikä on sääli sillä lukisin kovin mielelläni enemmäkin Bankin tarinointia.

Täytyy toki myöntää, että Täydellinen juttu ja Nyt nappaa! ovat kansikuviaan myöten aika samanlaisia kirjoja. Molemmat ovat romaaninkaltaisia keromuskokoelmia, joissa nuoren naisen elämää seurataan varhaisnuoruudesta keski-iän kynnykselle. Päähenkilöillä on samankaltaisia kokemuksia ja he muistuttavat melkoisesti toisiaan – ja ehkä myös Bankia itseään. Samaa on myös huumorin ja vakavuuden taitava yhdistäminen, nokkeluus joka yhdistyy melankoliaan. Kenties samalla kaavalla toteutettu kirja ei enää kolmatta kertaa toimisi, ja ehkä Bank ei toisenlaista kaavaa ole onnistunut keksimään. Niin tai näin, olisi hurjan mukavaa, jos Bank vielä joskus julkaisisi lisää.

Vaikka Täydellinen juttu tosiaan muistutti kovasti Bankin esikoista, on kirjoissa myös eroja. Täydellinen juttu on romaanimaisempi: yksittäiset tarinat liittyvät selkeämmin toisiinsa. Se on myös minusta surumielisempi ja vakavampi. Vaikka Täydellinen juttu on hauska, se soi usein mollissa. Ihmissuhteet ovat täynnä pettymyksiä, ystävistä kasvetaan erilleen siinä missä rakastetuista, eikä elämä läheskään aina ole lähelläkään täydellistä juttua. Bank ei silti mitenkään suurentele elämän epätäydellisyyttä: hän pikemminkin toteaa että tällaista tämä elämä on ja sen kanssa on pärjättävä. Ja että usein kannattaa myös nauraa niille elämän kolhuille.

Minulle tässä kirjassa nousivat erityisesti esille ne kertomukset, joissa käsiteltiin naisten välisiä suhteita. Päähenkilön suhdetta äitiinsä, isoäiteihinsä ja ystäviinsä. Vaikka Bank kirjoittaa oivaltavasti ja koskettavasti myös miesten ja naisten välisistä suhteista, on jotenkin tavattoman virkistävää, että tällaisessa kevyemmässä kirjassa esimerkiksi seurustelusuhteet eivät vie päähuomiota. Kun päähenkilö useimmissa tarinoissa on noin parikymppinen nainen, on jopa uskottavaa, että nimenomaan ystävät ja sukulaiset hallitsevat elämää enemmän kuin kumppanit. Bank kuvaa hienosti sitä, kuinka ystävyyssuhteet muutuvat ihmisten muuttuessa, ja kuinka kipeältä ystävästä eroon kasvaminen voi tuntua.

En oikeastaan osaa sanoa, kumpi Bankin kirjoista olisi minusta parempi. Toki Nyt nappaa! oli ensimmäisenä luettuna yllättävämpi, mutta jos olisin lukenut Täydellisen jutun ensin, se olisi tuntunut aivan yhtä lailla uudelta ja raikkaalta. Minun kirjoissani ovat aika lailla täydellisiä juttuja nämä molemmat Bankin kirjat.

Kirjan ovat lukeneet myös Minna jonka mielestä Bank osaa olla hauska, osuva ja syvällinen, Kirjapeto joka suosittelee kirjaa kaikille elämän tyhjyydestä ajoittain kärsiville ja Ruusa joka ei pitänyt kirjasta sitten yhtään.

Melissa Bank: Täydellinen juttu (The Wonder Spot, 2005)
Suom. Katariina Kaila
Kannen kuvat: Mark Read
Otava, 2012/2006 

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Arvonnan voittaja – kaksi lippua kirjamessuille!


Kiitos kaikille kirjamessulippujen arvontaan osallistuneille! Arvoin voittajan random.orgin numerogeneraattorilla, ja voittajaksi valikoitui kommentti numero 10, eli Sara.

Onnittelut voittajalle! Laitathan minulle osoitetietosi mahdollisimman pian, että ehdin postittaa liput ennen messuja. Sähköpostiosoite löytyy blogin sivupalkista.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat


"Halusin olla kuin Iris: liehuva luonnonlapsi, räiskyvä rajojen rikkoja. Halusin olla Ulla: rempseä, ja samalla kaihoisa runotyttö. Mutta olin tavallinen koululainen tavallisessa kodissa, jääkaappien, imurien ja muiden epäromanttisten nykykapineiden keskellä. Kirjojen sivuilla pääsin kuitenkin kerran toisensa jälkeen noiden tyttöjen luo, jännittäviin tapahtumiin, metsien kaukaiseen sineen. Kun nuo kirjat kerran löysin, ne ovat siitä asti minua seuranneet."

Lapsuuden lukukokemusten merkitystä ei voi liikaa korostaa. Lapsena jos koska voi tuntea tarinoiden lumon, sen taianomaisen tunteen, kun uppoutuu täysin kirjan maailmaan. Ahmimisiässä kirjoja hotkaistaan montakin päivässä, ja rakkaimpia teoksia luetaan yhä uudestaan. Kirjoista saadaan vaikutteita niin leikkeihin kuin oikeaankin elämään: moni haave, elämänasenne ja viisaus on voinut saada alkunsa tai ravintonsa kirjoista. Monelle tytölle näitä varhaisen elämän tukipilareita ja ikkunoita sadun maailmaan ovat olleet perinteiset tyttökirjat – myös minulle ne olivat lapsuuden rakkaimpia lukukokemuksia.

Kirjablogiakin pitävä Sara Kokkonen on koonnut tähän kirjaan lukijoiden muistoja ja ajatuksia suomalaisista tyttökirjoista. Materiaali on koottu pääosin avoimen kirjoituskutsun kautta – joitakin tekstejä on myös pyydetty erikseen esimerkiksi nykyisiltä nuortenkirjailijoilta. Pääosin äänessä ovat siis eri-ikäiset tavalliset lukijat ja tyttökirjojen ystävät. Itsekin kirjoitin kokemuksistani, ja kirjasta löytyykin myös minun ajatuksiani esimerkiksi Virtasen Seljan tytöistä ja Otavan Priskasta. Lisäksi tunnen Saran sekä blogistaan että bloginsa ulkopuolelta, mutta luulisin että suhtautuisin tähän kirjaan aivan samalla tavalla, vaikka en tekijää tuntisikaan.

Kirja on nimittäin minusta kerta kaikkiaan ihana! Se on suomalaisten tyttökirjojen ystävän unelmakirja, jonka kautta voi palata omiin lapsuusmuistoihin ja löytää muita samanhenkisiä tai erilaisia tyttökirjojen lukijoiden kokemuksia. Se esittelee tarkemmin kymmenen kirjailijan tuotantoa, ja lisäksi lyhyesti muutaman muun kirjan, joita lukijat olivat muistelleet. Isoimman osan kirjassa saavat Anni Swan, Anni Polva sekä Rauha S. Virtanen, joiden kirjoista oli kirjoitettu kaikkein eniten. Mukana on lisäksi myös mm. Mary Marck hauskoine koululaisromaaneineen, Merja Jalon hevoskirjoja sekä jo hiukan unohdettuja tyttökirjoja edustavat Helga Nuorpuu ja Rebekka Räsänen.

Tyttökirjat edustavat monelle lukijalle mahdollisuutta matkustaa pois omasta arjesta, vaikkapa ihastuttavaan "vanhaan aikaan" tyttökouluineen ja leninkeineen. Maalaistytöille kirjoista on saattanut löytyä kuvia houkuttelevasta kaupunkilaiselämästä, ja kerrostalon lapsi on voinut ihastella maalaiselämän romantiikkaa. Toisaalta kirjoista haetaan samaistumispintaa: henkilöhahmoista etsitään tuttuja piirteitä ja omiin ongelmiin apua kirjojen kuvaamista tilanteista. Nuoret lukijat voivat kokea kirjojen kautta tunteita, joita eivät vielä oikeassa elämässä kohtaa, kun taas aikuisille tyttökirjat voivat toimia turvallisina lohtukirjoina. Tyttökirjoista on moneksi, ja tämän kokemusten kirjon Rasavillejä ja romantikkoja tavoittaa hienosti.

Lukukokemuksista huomaa, että olemme jo lapsena erilaisia lukijoita. Toiset toivovat kirjoilta ennen kaikkea mukaansatempaavaa tarinaa sekä hauskoja tai jännittäviä tapahtumia – toiset hakevat tunnelmaa tai kiinnostavia henkilöhahmoja. (Tietenkään jako ei ole näin yksioikoinen, ja yksi ihminenkin voi lukea eri kirjoja eri tavalla.) Koska itse olen lapsesta saakka ollut voimakkaasti henkilöhahmolähtöinen lukija, minua viehättivät tässäkin kirjassa erityisesti ne kirjoitukset, joissa pohdittiin henkilöhahmojen luonteita ja peilattiin niitä omaan persoonaan.

Tyttökirjoista haetaan sekä ihanteita että samaistumisenkohteita. Ja koska kirjoissa usein kuvataan ystäväjoukkoa tai sisaruksia, on yhdestä ja samasta kirjasta usein helppo löytää sekä ihanne että sukulaissielu. Seljan tyttöjä käsittelevää lukua lukiessani en voinut kuin hymyillä törmätessäni yhä uudelleen kertomuksiin siitä, kuinka lukija oli ihaillut Margaritaa tai Krisiä, mutta tajunnut kuitenkin olevansa itse enemmänkin ujo kirjatoukka Virva Selja. Sillä juuri näinhän itsekin henkilöhahmot luin ja koin. Myös yksi henkilöhahmo voi olla lukijalle samanaikaisesti omakuva ja esimerkki: esimerkiksi Anni Polvan Tiinasta moni on löytänyt itsensä kaltaisen poikatytön, mutta Tiinaa on kuitenkin rehellisyydessään ja reippaudessaan pidetty myös esikuvana. Toisaalta sekä Tiina että muut tyttöhahmot (tai koko tyttökirjallisuuden hyveellinen maailmankuva) on saattanut myös ärsyttää joitakin lukijoita.     

Lukijoiden muisteloiden lisäksi kirjassa on mukana elämäkerralliset esittelyt kymmenestä pääosaan nostetusta kirjailijasta. Tyttökirjailijoiden elämästä lukiessa huomaa, ettei monenkaan elämä ole ollut kuin satukirjasta: on ollut köyhyyttä ja taloudellisia vaikeuksia, sairauksia ja masennusta. Aika kirjoittamiselle on varastettu muiden töiden ja lastenhoidon lomasta – tunnustusta työstä ei kenties ole saatu kuin vasta vanhoilla päivillä. Kuitenkin nämä kirjailijat ovat halunneet välittää nuorille lukijoilleen iloa ja positiivisuutta. Tyttökirjoissa on yleensä onnellinen loppu, hyvä saa palkkansa ja vaikeuksien kautta noustaan voittoon.

Rasavillejä ja romantikkoja on ulkomuotoaan myöten viehättävä kirja. Kaunis kansi on tyttökirjojen hengen mukaisesti tehty Martta Wendelinin kuvasta. Ihania olivat myös esittelyjä koristavat kirjailijoiden valokuvat. Herkän kaunis nuori Anni Swan puhvihihoissaan ja kirja kädesään; Anni Polva ennen pitkien palmikoiden leikkaamista; silmälasipäinen, varsamainen Rauha S. Virtanen; suurisilmäinen Merja Otava nahkatakissaan.

Palasin kirjaa lukiessani lapsuuteen sekä lukumuistojen että lukukokemuksen tasolla. Ahmaisin koko kirjan vuorokaudessa: en malttanut lopettaa lukemista, vaan käperryin sohvan nurkkaan mukavammin, otin vielä yhden palan suklaata ja luin eteenpäin. Välillä luin pala kurkussa, välillä nauroin ääneen. Uppouduin kirjaan täysin, ja samalla muistelin entistä itseäni ja niitä hetkiä, joita vietin Annin, Maryn, Marjatan, Rauhan, Merjan ja Tuijan kirjojen parissa.

Kiitos, Sara, tästä matkasta tyttökirjojen ja niiden lukijoiden maailmaan!

"Ja kyllähän aina jonkinlainen ylpeys nousee pintaan, kun lukiessa ajattelee, että tämän on kirjoittanut suomalainen nainen."

Kirjasta bloggasi tänään myös Maria.

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat
Kansi/kannen kuva: Jussi Jääskeläinen/Martta Wendelin
Avain, 2013

lauantai 12. lokakuuta 2013

Arvonta: voita kaksi lippua kirjamessuille!


Helsingin kirjamessut järjestetään tänä vuonna 24. - 27.10. eli kahden viikon kuluttua torstaista sunnuntaihin. Olen itse suunnitellut messuilevani perjantaina ja lauantaina. Lauantaina olen myös messuilla mukana lukupiirissä bloggaajaedustajana sekä sen jälkeen Bloggers Loungessa, jonne minua voi tulla jututtamaan kirjojen ja bloggaamisen tiimoilta. Näistä aiheista lisää myöhemmin.

Sain messujen järjestäjiltä myös ilmaislippuja, jotka saan käyttää mieleni mukaan. Arvon nyt lipuista kaksi yhdelle voittajalle. Voit siis joko käydä messuilla kahtena päivänä, tai yhtenä päivänä seuralaisen kanssa.

Osallistu arvontaan kertomalla, oletko aikaisemmin käynyt kirjamessuilla, ja jos voitto osuisi kohdallesi, mikä messuilla erityisesti kiinnostaisi. Vastausaika päättyy keskiviikkona 16. 10. klo 20.00.

torstai 10. lokakuuta 2013

Dorothy L. Sayers: Strong Poison


Strong Poison (suomennettuna Myrkkyä) edustaa eräänlaista käännekohtaa Sayersin Wimsey-dekkarien sarjassa. Kirjoitettuaan neljä romaania aristokraattisesta yksityisetsivästään Sayers tunsi kyllästyneensä dekkarien kirjoittamiseen ja päätti laatia päätöksen Wimseyn seikkailuille. Hän ei kuitenkaan halunnut tappaa salapoliisiaan vaan ajatteli avioliiton olevan Wimseylle parempi syy vetäytyä syrjään etsivän hommista. Siispä hän kirjoitti uuteen kirjaan Wimseylle ihastuksen kohteen, dekkarikirjailija Harriet Vanen.

Viides Wimsey-kirja ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi, vaan Sayers kirjoitti sen jälkeenkin vielä kuusi kirjaa lordi Peterin vaiheista. Sen sijaan Myrkkyä-kirjasta lähtien sekä kirjojen henkilöhahmot että teemat alkavat syventyä, ja Sayers alkaa kirjoittaa selkeästi henkilökohtaisemmalla otteella. Peter Wimseyn henkilöhahmo kehittyy kirja kirjalta: ensimmäisten kirjojen Wimseyssä oli vielä paljon karikatyyrimäisiä ja nulikkamaisia piirteitä, mutta loppupään kirjoissa Wimsey vakavoituu ja aikuistuu. Samalla kun Sayers syventää Wimseyn henkilöhahmoa, hän toisaalta kirjoittaa tästä myös eräänlaista ihannemiehen muotokuvaa: Wimseyn äly käy yhä ylivertaisemmaksi ja hän tuntuu myös käyvän komeammaksi ja fyysisesti puoeensavetävämmäksi.

Taisi myös käydä niin, että Harriet Vanen luodessaan Sayers tuli kehittäneeksi jotakin muutakin kuin vain mielitietyn Wimseylle. Harrietista muodostui nimittäin Sayersin kirjallinen alter ego, jonka kautta Sayers pääsi käsittelemään monia henkilökohtaisia asioitaan hiukan verhotussa muodossa. Myrkkyä-kirjassa Harriet on vielä lähinnä sivuhahmo, mutta kolmessa muussa Wimsey/Vane-kirjassa Harriet on vähintään Wimseyn veroinen päähenkilö.

"'If anybody ever marries you, it will be for the pleasure of hearing you talk piffle', said Harriet, severely.
'A humiliating reason, but better than no reason at all.'
'I used to piffle rather well myself ', said Harriet, with tears in her eyes, 'but it's got knocked out of me. You know – I was really meant to be a cheerful person – all this gloom and suspicion isn't the real me. But I've lost my nerve, somehow.'"

Kirja alkaa, kun Harriet Vane on oikeudessa syytettynä rakastajansa murhasta. Mies on kuollut arsenikkimyrkytykseen, eikä kellään muulla näytä olleen tilaisuutta murhaan. Wimsey on kuitenkin vakuuttunut  siitä, ettei Harriet mitenkään voi olla murhaaja (vaikka ei tätä tunnekaan) , ja kun ensimmäisen oikeudenkäynnin jurykaan ei pääse yksimielisyyteen syyllisyydestä, saa Wimsey kuukauden aikaa hankkia todisteet Harrietin viattomuudesta ennen seuraavaa oikeudenkäyntiä.

Harrietin kokemuksissa on selkeitä viittauksia Sayersin omaan elämään. Sayersilla oli ennen avioliittoaan kaksi suhdetta, joista toisesta hänelle syntyi myös lapsi, jonka Sayers antoi sukulaistensa kasvatettavaksi. Suhteet ja avioton lapsi olivat uskonolliselle Sayersille vaikeita asioita, mutta hän pystyi kuitenkin käsittelemään näitä painavia asioita päällisin puolin kepeissä dekakreissaan. (Eräässä myöhemmässä kirjassa myös Harriet Vane painiskelee sen ongelman kanssa, miten luopua palapelidekkareiden kirjoittamisesta ja kirjoitettaa oikeista ihmisistä, vaikka se sattuisikin.)

Kirja jäljittelee oikeaa elämää esimerkiksi Harrietin rakastajan hahmossa: mies väittää Harrietille vastustavansa porvarillista avioliittoa ja painostaa tämän elämään aviottomassa suhteessa vaikka haluaa oikeasti vain testata, kuinka nöyrää Harrietin rakkaus on. Myös Harrietin murhasyytteen voi nähdä vertauskuvana Sayersin salatusta aviottomasta lapsesta: molemmat ovat konkreettisia muistutuksia häpeälliseksi koetusta suhteesta – muistutuksia joita naiset kantavat mukanaan suhteen jälkeenkin.

Myrkkyä on yksi suosikeistani Sayersin kirjoista. Kepeys ja vakavammat teemat ovat siinä erinomaisessa balanssissa, ja kirja on pullollaan herkullisia henkilöhahmoja ja ajankuvaa. Tutkimukset johdattavat Wimseyn mm. Lontoon boheemien taidepiirien pariin, ja kirjassa on riemastuttava kuvaus taiteilijoiden juhlista, joissa syödään savusillejä jotka huuhdellaan alas vodkalla, soitetaan atonaalisia pianokonserttoja ja keskustellaan vapaasta rakkaudesta ja hyvien käytöstapojen porvarillisuudesta. Wimseyn hurmaavalla vanhapiika-apulaisella Miss Climpsonilla on kirjassa suuri rooli, ja hänen tutkimuksensa pikkukaupungissa ovat myös ihastuttavaa luettavaa. Miss Climpsonin seikkailuista voi esimerkiksi oppia, kuinka spiritistisessä istunnossa huijataan onnistuneesti. Ja luonnollisesti kirja on myös ensimmäinen kappale yhdessä suosikkirakkaustarinassani.

Voisin myös suositella Myrkkyä-kirjaa ensimmäiseksi sayersiksi heille, jotka eivät vielä ole naisen kirjoja lukeneet, mutta joita ehkä kiinnostaisi niihin tutustua. 

Suomeksi kirjan on lukenut  Jokke.

Dorothy L. Sayers: Strong Poison, 1930
New English Library, 2004  

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Monika Fagerholm & Martin Johnson: Meri. Neljä lyyristä esseetä


"Olemme kaukana saaristossa, Suomenlahdella – Itämeren laidalla. Altaan vesi on puhdistettua vettä. Meressä ei voi uida. Niin on ollut jo muutaman vuoden ajan. Tai tietenkin voi, mutta se on inhottavaa, vaarallista, siitä voi tulla sairaaksi. Meressä on muun muassa sinilevää, se on myrkyllistä. Kesän lopulla se kelluu puuromaisina vöinä meren pinnalla.
Loppukesästä sitä ei voi välttää. Niinpä minä makaan tässä ja vain katselen merta."

Meri. Kalliorannat, joilta voi kesäisin pulahtaa uimaan. Tai syvyydet, joihin ei ole mahdollista laskeutua, koska veden paine puristaisi ihmisen kasaan. Meri, johon lasketaan likavettä ja jätteitä. Kuoleva merenpohja. Majakkasaaret ja luotsiasemat, joilla pärjäävät vain yksinäisyyttä hyvin sietävät yksilöt. Meri kulkureittinä paikasta toiseen. Meri vertauskuvana ihmisen vapaudelle ja kaukokaipuulle. Meri, joka vaatii uhrinsa.

Monika Fagerhomin ja Martin Johnsonin Meri on ihastuttava kirja. Se koostuu tajunnanvirtamaisista tekstinkappaleista, haastatteluista, muistoista ja pohdinnoista, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella mereen. Kirjan rakenne on ilmava, rauhallinen ja viipyilevä: sen äärelle voi pysähtyä kuin autiolle merenrannalle konsanaan. Kirja ei silti suinkaan ole pelkkää tunnelmointia, vaan välillä sen sivuilla vallitsee melkeinpä synkkä ja uhkaava tunnelma. Kun kuvataan klaustrofobisia hetkiä sukellusveneessä – tai kerrotaan kuinka kylmään veteen joutunut ihminen paleltuu hengiltä – tai kun selostetaan, kuinka lihantuotantolaitosten sonta täyttää hiljallee Itämeren. Meri on tässä kirjassa kaikkea: se on kaunista ja rumaa; elämää ja kuolemaa; uimista ja kirjoittamista; toivoa ja pelkoa.

Meri on myös kirja kirjoista ja tarinoista. Mukana kulkevat esimerkiksi Jules Verne, Tomas Tranströmer, Shakespeare ja Joseph Conrad – sekä Jonathan Franzen ja David Foster Wallace, joiden ystävyydelle ja kirjalliselle tuotannolle omistetaan pitkä, kiehtova luku nimeltä Masafura, kauemmas, yksinäisyys. Kirja jättikin jälkeensä paitsi halun matkustaa yksinäisille saarille ja vetäytyä hiljaisuuteen meren rannalle, myös kiinnostuksen monia kirjassa mainittuja kirjailijoita ja kirjoja kohtaan. Meri oli kuin kartta, jossa vesistöt risteilevät, yhtyvät ja johdattavat aina uuden ajatuksen tai oivalluksen luo.

Nautin Meressä oikeastaan kaikesta. Rakenteesta, jossa eripituiset ja -tyyliset kappaleet seurasivat toisiaan yllättävästi mutta luonnollisesti. Erilaisista äänistä, jotka kirjassa kaikuivat: Fagerholm ja Johnson ja ihmiset joiden kanssa he vaihtavat ajatuksia. Tunnelmasta, joka oli rauhallinen ja viileä, mutta voimakas. Ajatuksista, joita kirja tarjoili. Vaikka kirjassa puhutaan hyvin paljon muistakin aiheista kuin varsinaisesta merestä, se tuntuu muodollaan ja sisällöllään tavoittavan täydellisesti meren olemuksen. Ehkä siksi, ettei kirja pyri kuvailemaan meren ulkoista muotoa vaan menee syvemmälle, assosioi ja sukeltaa pohjaan asti.Tämän lähemmäksi merta ja sen merkityksiä ei kenties kirjallisessa muodossa voi päästä.

Merestä ovat lukeneet myös Riina, Suketus, Jenni, Anneli, Maria, Sanna ja noora.

Monika Fagerholm ja Martin Johnson: Meri. Neljä lyyristä esseetä (Havet. Fyra lyriska essäer, 2012)
Suom: Asko Sahlberg
Kansi/kannen maalaus: Maria Appelberg/Caren Schröder
Teos, 2012