keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Blogistanian Finlandia 2012 -ehdokkaani


Kirjabloggaajat äänestävät tänään parhaasta kotimaisesta kaunokirjasta. Kukin äänestykseen osallistuva bloggaaja saa äänestää korkeintaan kolmea vuonna 2012 julkaistua suomen-, ruotsin- tai saamenkielistä aikuisten kaunokirjaa. Tulokset julkaistaan tänä iltana kello 20 Sallan lukupäiväkirjassa.

Minun ehdokkaani ovat:

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, 3 pistettä

Hieno esikoiskirja ja vaikuttava dystopia maailmasta, josta puhdas juomavesi on lähestulkoon loppunut. Kaunis ja surumielinen kirja jää mieleen soimaan. Kirjoitin kirjasta mm. seuraavasti:

"Itärannan luoma maailma on erittäin uskottava, luultavasti siksi ettei se ole kovinkaan kaukana siitä maailmasta, jossa jo elämme. Puhdas juomavesi ei tänäkään päivänä ole kaikille itsestäänselvyys, ja merkkejä siitä, että voimme olla menossa kirjan kuvailemaan suuntaan, on liiankin helppo löytää. Samoin kuin kirjassa entismaailma vuotaa nykyismaailmaan, tuntuu meidän todellisuutemme vuotavan Teemestarin kirjan fiktiiviseen maailmaan."

Arvioni kirjasta löytyy täältä.

Ulla-Lena Lundberg: Jää, 2 pistettä

Tarinankerrontaa parhaimmillaan. Lundberg luo maailman, joka tulee iholle, koskettaa ja liikuttaa. Arviossani kirjoitin näin:

" Lundberg piirtää hienosti kuvia pienistä arjen draamoista ja konflikteista, joissa ihmisten välillä ristelilee kateuden, pettymyksen, ihastuksen ja hiljaisen yhteisymmärryksen tunteita. Yhtä hienosti kuin Lundberg kuvaa ihmisiään, hän kuvaa Luodon arkea ja sen luontoa. Heinänteko, jumalanpalvelukset, jäidenlähtö ja tuuli joka saa matot tuvan lattialla heilumaan - kaikesta tästä Lundberg kirjoittaa niin, että lukija voi melkein kuulla kevätjäiden paukahtelevan ja tuntea luihin asti tunkevan kylmyyden sisällään."

Koko arvio löytyy täältä.

Riikka Pulkkinen: Vieras, 1 piste

Vieras on minusta Pulkkisen paras ja kypsin kirja. Blogijutussani totesin:

"Ruumiillisuus ja sen rajat on selvästi aihe joka kiehtoo Pulkkista. Kaikki hänen kolme kirjaansa käsittelevät ruumiillisuutta tavalla tai toisella, mutta Vieras on näistä kirjoista ensimmäinen, jossa tunsin ruumiillisuuden myös konkretisoituvan tekstissä. Kirja on täynnä makuja, ääniä, nautintoa, kärsimystä ja liikettä."

Koko arvion voi lukea täältä.  

8 kommenttia:

  1. Meillä on kärjessä kaksi samaa. Pulkkisen Vieras oli mielestäni hieno romaani, pidin siitä valtavasti, mutta en kuitenkaan ottanut ehdokkaaksi.

    Mutta Teemestarin kirja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihanaa että Teemestarin kirja näyttää saaneen paljon ääniä. Se on upea kirja :)

      Kolmannesta sijasta kävin kovaa päänsisäistä kamppailua, mutta päädyin lopulta Vieraaseen, aika pitkälti tunnepitoisista syistä. Jotkut muut kirjat olisivat ehkä olleet parempia, mutta Vieraasta olin eniten innoissani sen luettuani.

      Poista
  2. Minullakin on Teemestari <3 Ja täälläkin nyt sanon, että odotan Lundbergia kovasti vaikka pääsenkin varmaan vasta kesällä sitä lukemaan jonoista päätellen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, Linnea!

      Jäätä kannattaa odottaa, vaikka itse en malttanutkaan, vaan halusin lukea sen heti kun aloin aavistelle, että se olisi minun kirjani :)

      Poista
  3. Haa, arvasin että Teemestari ja Vieras löytyvät listaltasi, kolmanneksi olisin veikannut Fagerholmin Lolaa. Mutta jee Lundbergille, joka oli omalla listallani ehdoton ykkönen!

    Vieras tulee muuten itselläni lukuun ihan pian (kirjaston eräpäivä kolkuttelee jo ovella), ja Teemestarikin toivottavasti lähiaikoina. Palaan tänne kirjat luettuani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, hyvin arvattu siinä mielessä, että Lola oli viimeinen listaltani pudonnut kirja. Oli todella vaikea päättää sen ja Vieraan välillä , koska kummastakin pidin hurjasti.

      En ole vielä ehtinyt lukea sinun Jää-juttuasi, mutta tulen pian lukemaan :)

      Poista
  4. En ole lukenut näistä mitään - vielä. Mutta olen iloinen siitä, että Pulkkinen pääsi listallesi, sillä vähän yllättäen hän ei juuri kerännyt pisteitä tässä kisassa tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, Vieras ei tainnut loppujen lopuksi olla kovin laajasti tykätty blogistaniassa, mutta minulle se oli jotenkin tosi tärkeä kirja.

      Jää on ilmeisesti ainakin jossain vaiheessa lukulistallasi, mutta saattaisit kenties pitää Vieraastakin. Teemestari ei ehkä ole ihan sinun tyyliäsi :)

      Poista