keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Lionel Shriver: Jonnekin pois

"Hänellä oli jäljellä vain sanoja, kuin nimilappuja tyhjien hyllyjen reunoissa. Varastossa oli jäljellä vain pahoinvointia, pelkoa ja - juhlahetkien varalle - jokunen laatikko avaamatonta raivoa."


Kaksi pariskuntaa. Shepherd ja Glynis. Jackson ja Carol. Kiltti ja mukautuvainen Shepherd on vihdoin päättänyt toteuttaa unelmansa ja muuttaa kaukaiselle paratiisisaarelle asumaan säästöillään. Samaan aikaan Shepherdin vaimo, kroonisesti kiukkuinen Glynis kertoo sairastavansa syöpää.

Shepin parasta ystävää Jacksonia tympii kaikki, varsinkin amerikkalainen yhteiskunta. Lisäksi hän tuntee jatkuvaa alemmuudentunnetta upeaa vaimoaan Carolia kohtaan. Pariskunnalla on kuitenkin ainakin yksi asia, joka tuntuu sitovan heidät lujasti yhteen: esikoistytär Flicka, joka sairastaa vaikeaa perinnöllistä sairautta, joka todennäköisesti johtaa kuolemaan ennen 30-vuoden ikää.

Lionel Shriver on loistelias ihmiskuvaaja. Hänen henkilöhahmonsa ovat särmikkäitä, kompleksisia ja uskottavia. Minulle hänen kirjojensa viehätys on perustunut suureksi osaksi juuri henkilöihin, ja siihen kuinka Shriverin luomaa maailmaa heidän kauttaan tarkastellaan. Toisaalta Inan Jonnekin pois -jutun kommenteissa oltiin sitä mieltä, että Shriver tarvitsee Ison Aiheen kirjoittaakseen hyvän kirjan. Tässä kirjassa aiheet kieltämättä ovatkin isoja: syöpä, kuolema, raha, Yhdysvaltain sairaanhoitojärjestelmä. Olenkin kirjan luettuani sitä mieltä, että Isot Aiheet jättivät tällä kertaa henkilöhahmot hiukan varjoonsa. Välillä tuntui siltä, että henkilöhahmot palvelivat vain kirjan teemoja ja sanomaa - että heidän puheensa ja ajatuksensa kertoivat kirjan teemoista, eivät henkilöistä itsestään.

Ei niin, että henkilökuvat olisivat huonoja. Erityisen kiinnostavia ovat Shep ja Glynis, nuo taipuisa ja taipumaton; myötäilevä vesi ja kova teräs. Kummankin henkilökuva syvenee kirjan (ja Glynisin sairauden) etenemisen myötä. Myös heidän keskinäinen suhteensa on kiehtovasti kuvattu.Vaikka tapaamme pariskunnan vasta Glynisin sairastuessa ja seuraamme heidän liittoaan vain sairauden aiheuttamassa poikkeustilassa, lukijalle muodostuu kuva koko yhteisestä elämästä. Sillä se, millaisia Shep ja Glynis ovat yhdessä olleet, määrittää myös heidän suhdettaan sairausaikaan.

Toisesta pariskunnasta Carol jää etäiseksi hahmoksi, eikä Jacksonistakaan muodostunut minulle ihan lihaa ja verta olevaa ihmistä. Vaikka kirjassa tapahtumia tarkastellaan Shepin lisäksi juuri Jacksonin näkökulmasta, en silti tuntenut pääseväni kovin lähelle häntä. Jacksonin pitkät palopuheet järjestelmän epäkohdista toki valottivat Jacksonin maailmankuvaa, mutta ne olivat silti minusta hiukan liian suuressa osassa, ja tunsin välillä kyllästyväni niihin. Koskettavasti sen sijaan oli kuvattu Jakcsonin suhde Flickaan - niin täynnä rakkautta, kunnioitusta ja surua tuo isän ja tyttären suhde oli.

Myös Glynisin sairastuminen, sairauden tuomat henkiset ja fyysiset muutokset ja sopeutuminen niihin on kirjoitettu terävästi ja voimakkaasti. Vain yhdessä luvussa pääsemme kurkistamaan Glynisin pään sisälle, ja tuo jo hyvin sairaan naisen sisäinen monologi on kirjan viiltävimpiä hetkiä. Ehkä sen voima on osaksi juuri siinä, että Glynisistä nähdään vain tuo yksi purkautuminen, mutta olisin silti voinut vaihtaa muutaman Jacksonin luennon pariin Glynisin kitkerään yksinpuheluun.

Pidin tästä kirjasta kovasti, ja sen vaikuttavuudesta kertoo se, että olen lukemisen jälkeen pyöritellyt kirjaa ja sen henkilöitä päässäni tiuhaan tahtiin. Kuitenkin jäin kaipaamaan kirjalta jotain sellaista, mitä kahdesta muusta lukemastani Shriverin romaanista olen löytänyt. Hiukan lähemmäksi tulevia henkilöhahmoja. Hiukan enemmän avoimuutta ja tilaa lukijan tulkinnoille. Tätä kirjaa lukiessa tuntui välillä siltä, että sanoman läpisaaminen on ollut Shriverille sen verran tärkeää, että hän päätyi korostamaan ja toistamaan tiettyjä asioita liian usein. Ja olisin myös toivonut hiukan erilaista lopetusta. Shriverille on kyllä ilmeisesti ominaista lopettaa rankat kirjansa suht lempeästi, mutta tällä kertaa loppuratkaisu ei ollut minusta ihan niin onnistunut kuin muissa kirjoissa. Mutta monet ovat myös pitäneet lopetuksesta, joten jokaisen kannattaa lukea ja päättää itse.

Kirjan ovat lukeneet alussa mainitun Inan lisäksi myös Susa, Sanna, anni.M, Mari A., Leena, Tuulia, Jum-Jum, Valkoinen kirahvi, Jenni ja Booksy.

Lionel Shriver: Jonnekin pois (So Much for That, 2010)
Suom. Seppo Raudaskoski
Avain, 2011

17 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen arvio, varsinkin tuo, mitä sanoit henkilöhahmojen jäämisestä teemojen jalkoihin. En ole vielä lukenut Shriverilta kuin Syntymäpäivän jälkeen ja Kaksoisvirheen, mutta Kevin on kesken ja tämänkin luen varmasti joskus.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava juttu, kiitos tästä! Palautit hyvin mieleen kirjan tunnelmat, hyvässä ja pahassa :-)

    VastaaPoista
  3. En yleensä vierasta vielä lukemattomien kirjojen arvioiden lukemista, mutta nyt kun tämä on juuri kesken, en halunnut lukea juttuasi vielä, vaan palaan sitten, kun oma lukukokemus on ohi. Siihen saakka!

    VastaaPoista
  4. Minä en löydä tästä kirjasta mitään heikkoa, joten olen kai jäävi;-)

    Minulle tuo Jacksonin 'sanoma' jäi ihmissuhteiden jalkoihin. Toki se oli osuvaa, mutta ennen kaikka koin kirjan avioliittoromaanina, kahden avioliiton romaanina, jossa toisen perheen vakavasti sairas Flicka veti loistoroolin. Kuvittele tämä kirja elokuvana!

    Aloitan yhden uutuuden jälkeen Shriverin vanhemman avioliittoromaanin ja tuskin maltan odottaa. Kun ihastun johonkin kirjailijaan, haluan lukea häneltä yleensä kaiken.

    Täytyy mainita, että myös mieheni piti tästä kirjasta kovasti.

    VastaaPoista
  5. Maria: minulla on suomennetuista shrivereistä lukematta vielä tuo Kaksoisvirhe, joka tulee sekin epäilemättä luettua jossain vaiheessa. Kevin on edelleen huippu, mutta kaikki kolme lukemaani ovat olleet hyviä.

    Booksy: hyvä jos kiinnosti :) Tätä juttua oli aika vaikea kirjoittaa, koska päässä oli hirveästi ajatuksia ja osittain ristiriitaisia. Ajatustenherättäjänä kirja oli siis erittäin onnistunut.

    Karoliina: huomasinkin sivupalkistasi että sinulle on tämä luettavana. Mielenkiintoista kuulla, mitä sinä tästä pidät. Minulle ei ollut ihan napakymppi, vaikka erinomainen olikin.

    Leena: minullekin tämä oli ennen kaikkea ihmissuhderomaani, ja siksi ne Jacksonin osuudet vähän häiritsivätkin lukukokemusta.

    Esimerkiksi Syntymäpäivän jälkeen -kirjassa ei ole mitään suurempaa yhteiskunnallista sanomaa, mutta se on hieno ihmissuhdekuvaus, ja ehkä se siksi kosketti minua tätä kirjaa enemmän. Poikani Kevinissä taas sanomaa käsitellään ihmisten kautta ja rivien välissä, eli ei niin julistavasti kuin tässä kirjassa.

    VastaaPoista
  6. Minullekin Poikani Kevin on yhä edelleen se number one Shriveriltä, vaikka pidin tästäkin paljon. Mutta samaa pohdin ja koin, että ehkä vähän vähemmälläkin toistolla olisi ne tietyt pointit tulleet selväksi.

    VastaaPoista
  7. Susa: juu, minä olisin pitänyt vielä enemmän jos tiettyjä asioita olisi ilmaistu vähän hienovaraisemmin. Mutta pidin siis kyllä kirjasta paljon, vaikka löysinkin kritisoitavaa.

    VastaaPoista
  8. Minä rakastuin tähän kirjaan aivan täydellä sydämellä ja olin niin lumoutunut etten nähnyt kirjassa oikeastaan mitään huonoa :) Muuta en olekaan vielä Shriveriltä lukenut, mutta asia korjaantuu varmasti pian!

    VastaaPoista
  9. Meillä mies lukee tätä juuri ja tuntuu pitävän. Itsekin aion kirjan jossain vaiheessa lukea, en kyllä tiedä koska ehdin.

    VastaaPoista
  10. Olipas kiinnostava arvio loistavasta kirjasta! Jäin oikein miettimään sitä, että jäikö itselläni henkilöt varjoon. Ehkä eivät. Koin avioparin keskinäisen vuorovaikutuksen, suhteen osapuolten erilaisuuden (vastaparit täydensivät toisiaan?) niin kiinnostavana, että paatos jäi minulla sen sivuun. Toisaalta Jacksonin "moottoriturpamonologit" olivat mielestäni piristäviä ja välillä suorastaan hupaisia.

    Sekin kävi mielessä, että itse asiassa kaikissa Shriverin kirjoissa on kysymys ihmissuhteesta. Äitisuhde Kevinissä, mutta muissa kirjoissa parisuhde. Ja ehkä, kun nyt mietin, Kevinissäkin parisuhde on siellä taustalla selittämässä asioita...hmmm. Tätäpä pitää miettiä tarkemmin.

    VastaaPoista
  11. Tuulia: minulla kävi Poikani Kevinin kanssa tuolla tavalla, ettei ollut mitään väliä oliko kirja virheetön tai täydellinen, koska se teki niin suunnattoman vaikutuksen. Kannattaa kyllä lukea lisää Shriveriä :)

    jaana: minä olen suositellut miehelleni Shriveriä, erityisesti Keviniä. Saa nähdä, innostuuko hän kokeilemaan.

    Valkoinen Kirahvi: kiitos :) Olen samaa mieltä: Shriverin kirjat ovat nimenomaan ihmissuhdekirjoja. Poikani Kevinissä on minusta upeaa juuri se, että asioita käsitellään ihmissuhteiden kautta, alleviivaamatta teemoja muuten.

    VastaaPoista
  12. Luen seuraavaksi Shriverin avioliittoromaanin Kaksoisvirhe ja toivon saavani sen jälkeen jostain käsiini Syntymäpäivän jälkeen.

    Jacksonin paatos jäi minulla kiinnostavien ihmissuhteiden varjoon. Sen sijaan mieheni huomiota ne veivät.

    VastaaPoista
  13. Leena: minulla on tosiaan Kaksoisvirhe vielä lukematta, mutta Syntymäpäivän jälkeen -kirjasta pidin kovasti. Toivottavasti se löytyy sinullekin luettavaksi.

    VastaaPoista
  14. Minua kiinnostaa kovasti tämä kirja. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  15. Hieno teksti hienosta kirjasta. En pitänyt aivan kaikesta tässä kirjassa. Uskottavuus ainakin kärsi lopussa ja henkilöhahmot - niin kiinnostavinakin! - olivat varsin karikatyyrimäisiä, mutta vaikuttava tämä oli kaikkinensa. En olisi halunnut jättää tätä mistään hinnasta lukematta! Lopetin kirjan eilen ja kirjoitin siitä tänään. Upea kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula :) Ehdinkin jo käydä lukemassa ja kommentoimassa sinun juttusi, ja samoilla linjoilla näytämme olevan siinä mielessä, että pienistä puutteista huolimatta kirja teki suuren vaikutuksen. Minäkään en ihan kaikkeen kirjassa ihastunut, mutta kokonaisuus oli hieno.

      Poista