tiistai 6. joulukuuta 2011

James Joyce: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta


"Hän ei tuntenut toveruuden iloa enempää kuin karkean miehisen terveyden uhkuvaa tarmoakaan tai pojan isänrakkautta. Hänen sielussaan liikahteli vain kylmä ja armoton ja rakkaudeton himo. Hänen lapsuutensa oli kuollut tai uponnut pois ja sen mukana kyky tuntea yksinkertaista iloa, hän ajelehti elämässä kuin kuun hedelmätön kuori."

Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta kuljettaa lukijan Stephen Dedaluksen (Joycen fiktiivisen alter egon) mukana lapsuuden herkästä viattomuudesta nuoruuden  hämmennykseen ja oman tien etsimiseen. Seksuaalisuus, auktoriteetit, uskonto, synti, kauneus ja taide askarruttavat nuorta Stepheniä, ajavat hänet milloin epätoivoon, milloin apaattiseen välinpitämättömyyteen, ja muokkaavat hänestä vähitellen nuoren miehen, joka haluaa kohdata "kokemuksen todellisuuden" ja oppia "mitä sydän on ja mitä se tuntee".

Joycen Odysseus on kenties haastavin ja vaikein lukukokemukseni - ja ehkä sen vuoksi myös yksi vaikuttavimmista, vaikkakaan ei rakkaimmista lukemistani kirjoista. Odysseukseen verrattuna Taiteilijan omakuva on verrattain normaali ja helppolukuinen kirja, vaikka siinä onkin jo nähtävissä merkkejä kokeilevuudesta ja kuuluisasta tajunnanvirtatekniikasta. Kirja keskittyy Stehenin sisäisen maailman kuvaamiseen: kaikki asiat nähdään hänen näkökulmastaan, ja kirja kuvaa enemmänkin ajatuksia ja tunteita kuin toimintaa. Joyce myös kokeilee kirjassa erilaisia kerronnan tyylejä. Esimerkiksi lapsuutta kuvaavat luvut kerrotaan melko perinteiseen tyyliin, ikään kuin heijastuksena lapsuuden suoraviivaisesta ja viattomasta ajattelusta. Stephenin varttuessa kirjan tyyli käy yhä kokeilevammaksi, ja tapahtumat näyttäytyvät enemmänkin tuokiokuvina kuin tarinana.

"Astiakaapilla oli lautasellinen verimakkaroita ja ryynimakkaroita, ja hyllyllä oli munia. Ne olivat aamiaiseksi, kun ensiksi oli kappelissa nautittu Herran ehtoollinen. Ryynimakkaraa ja munaa ja verimakkaraa ja teetä. Kuinka yksinkertaista ja kaunista elämä sentään oli! Ja koko elämä oli vielä edessä."

Uskonto on kirjassa hyvin keskeisessä osassa, ja kirja onkin hyvä kuvaus siitä, kuinka uskonto kulkee ihmisen mukana silloinkin kun tämä päättää luopua uskosta. Nuori Stephen ehtii kokea parikin uskonnollista kriisiä, joiden aikana hän vuoroin halveksuu uskontoa, vuoroin katuu syntejään tai harkitsee papin uraa. Eräässä merkillisessä ja kiehtovassa jaksossa seurataan monen kymmenen sivun verran papin saarnaa helvetistä, ja tuon saarnan vavisuttavaa vaikutusta Stepheniin, joka on jo uskonut kääntäneensä kirkolle ja uskonnolle selkänsä.

"Hänen mielensä tuotti vain syöpäläisiä. Hänen ajatuksensa olivat laiskuuden hien synnyttämiä täitä."

Kiinnitin jo Odysseuksessa huomiota siihen, että Joyce kuvaa mielellään eritteitä, mätänemistä, hajuja, löyhkää ja likaa. Vaikutelma voisi olla epämiellyttävä,  jos Joycen kielen poljento ei olisi niin kaunis tai jos teksti ei olisi tulvillaan elämää. Joyce osaa kuvata myös kauneutta, ilon hetkiä ja sielua värisyttäviä elämyksiä.

Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta ei kenties ole sellainen kirja, johon rakastuisin tai jonka lukeminen olisi ihanaa. Mutta se on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä: siitä kertoo jo luetun kirjan koirankorville taiteltujen sivujen määrä. Välillä tekee hyvää lukea myös tämänkaltaisia kirjoja, vaikka niiden jälkeen saattaa kaivatakin jotain kevyempää ja sokeripitoisempaa nautittavaa.

Luin kirjan osana Totally British -haastetta ja otan tällä kirjalla pisteen sekä Modern Men Writers- että Éirinn go Brách! -kategoriassa.

James Joyce: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta (A Portrait of the Artist as a Young Man, 1916)
Suom. Alex Matson
Tammi, 2001

2 kommenttia:

  1. Minä ostin tämän Pariisista englanniksi, odotan kiinnostuksella. Kiva nähdä tätä blogeissakin! (ja Odysseuksen aion myös joskus lukea)

    VastaaPoista
  2. Linnea: olisikin hauskaa saada lukea tästä muitakin blogijuttuja (en ainakaan onnistunut löytämään yhtään), joten toivottavasti luet tämän. Englanniksi kirja olisi varmasti ollut myös mielenkiintoista lukea, ja tämän olisin jopa voinut lukeakin alkuperäiskielellä, kun taas Odysseusta en varmaan olisi saanut luettua loppuun, kun se oli suomeksikin aika...haastava ;)

    VastaaPoista