sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kolmas viikko musiikkia ja kirjoja

Kirjahaasteessa kolmannen viikon aiheena on suosikkikirjasarjani.

Tove Janssonin Muumit ovat rakkaita ja tärkeitä kirjoja. Muumi-kirjat vetosivat minuun jo lapsena, mutta erityisen tärkeiksi ne tulivat hieman vanhemmalla iällä. Muumeissa on niin paljon viisautta, mielikuvituksen rikkautta ja sävyjä, että niistä löytää aina jotakin joka vetoaa ja koskettaa. Rakastan myös Toven kuvituksia. Lukemattomat kerrat olen lapsena piirtänyt muumipeikkoja, mymmeleitä ja vilijonkkia.

Musiikkihaasteessa pitäisi nimetä onnelliseksi tekevä kappale. Onnelliseksi tekevä musiikki on minusta sellaista, joka kohottaa, pakahduttaa ja täyttää sydämen ilolla. Tällaisen musiikin ei välttämättä tarvitse olla iloista, vaan myös surumielinen musiikki voi tehdä onnelliseksi kauneudellaan.

Yksi onnelliseksi tekevä kappale on Kate Bushin Wuthering Heights. Se on kappale, jossa tekee aina mieli laulaa mukana, vaikka kappale onkin aika mahdoton laulettava ellei satu olemaan oikeasti hyvä laulaja - mitä minä en ole. Ja silti laulaa mukana silkasta ilosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti